yhdessä tulee valmista

Vahvaa osaamistani ovat erilaiset monivuotiset hankkeet. Moniin näistä liittyy seurakunnan ulkopuolelta hankittu lisärahoitus, joko talkoilla tehty tai tyylikkäästi pyytämällä. Nämä hankkeet ovat vaatineet pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja ihmisten innostamista pysymään mukana hankkeessa. Mikään näistä hankkeista ei olisi onnistunut, elleivät seurakuntalaiset itse olisi kantaneet vastuuta yhteisistä asioista ja tehtävistä. Kun väki koki asian omakseen, jokainen saattoi ylittää itsensä.

Seurakuntatyö vaatii sitoutumista ja usein tekijöiltään menemistä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kaikki tehtävät eivät ole mieluisia, helppoja ja nopeasti palkitsevia. Jos kiinnostaa ja jaksaa tehdä vain pakolliset hommat, ei synny näiden kaltaisia hankkeita. Toisaalta on todettava, että seurakunnan perustoimintojen ylläpitäminen vuodesta toiseen tasokkaana on yhtä lailla sitoutumista ja sitkeyttä vaativaa työtä. Sellainen ansaitsee saman kiitoksen!

Nokialla

1999—2004 Nuorten ja perheiden Israelin-matkat, joiden idea oli saada osallistujat järjestämään erilaisia tilaisuuksia Israeliin ja sen raamatullisiin aiheisiin liittyen sekä keräämään matkaan talkoilla rahoitusta kymmeniä tuhansia markkoja. Jokaista matkaa edelsivät yleensä kahden vuoden valmistelut ja kymmenet tilaisuudet. Hankkeet lähtivät tarpeesta löytää karismaatikkonuorille ja muille seurakuntanuorille heitä yhdistävää toimintaa. Sarjaan kuului myös rippikoululeiri Israelissa vuonna 2002. Yleisradion Ajankohtainen kakkonen teki tästä tuolloin 15 minuutin reportaasin.

1999—2003 Kokosin ja koodasin Nokian seurakunnan ensimmäiset nettisivut Aki Ala-Kokon peistaaman layoutin pohjalta ja latasi ne nettiin 3.12.1999. Sivustoa laajennettiin koko ajan. Koodasin ja latasin joka viikko uudet viikkotoiminnot ja tiedotukset nettiin.

1999 Ensimmäinen kirkollinen nettikahvila Nooanarkki käynnistettiin seurakuntanuori Olli Nokso-Koiviston ideasta ja hänen isolla työpanoksella. Tämä toteutettiin Nokian seurakunnan nuorisotiloissa. TPO lahjoitti pyynnöstä internet-teknologian ja nuoret kunnostivat hylätyistä ja lahjoitetuista tietokoneista toimivan kaluston. Nuoret hoitivat tekniikkaa ja pyörittivät kahvi- ja muun tarjoilutoiminnan.

1993—1999 Seurakuntanuori Pekka Vatulan aloitteesta perustettu ensimmäinen kirkollinen ATK-boksi Datacombi Capharnaum BBS. Ennen internetin yleistymistä pystytetty kristillinen keskustelupaikka tietokonetta käyttäville, johon otettiin yhteyttä modeemilla. Ensimmäisinä isäntinä toimivat Pekka Vatula, Lassi Viita ja Aleksis Nokso-Koivisto.

1992—1997 Ristin Tie-projektit: Via Crucis-asemien pohjalta Nokian kirkossa vuosittain pääsiäisaikaan. Sävellyksiä ja esiintyjiä hankittiin nuorilta nokialaisilta muusikoilta ja niistä kudottiin performaatioita valo-, video- ja äänitekniikoita hyödyntäen.

1992 alkaen määrätietoinen toiminta musiikkiryhmien aikaansaamiseksi: useita nuorten gospel-yhtyeitä ja konsertteja nokialaisten voimin.

1992 alkaen: Kissa Pöydälle - nuorten lehti, jota toimittivat seurakuntanuoret neljästi vuodessa työntekijöiden avustaessa. Lehti alkoi ilmestyä myös nettilehtenä vuonna 2000.

1991 alkaen: Uudentyyppinen, kokoava koulupastoritoiminta Nokian kouluissa, ensin Emäkoskella, sitten ammattioppilaitoksessa, lukiolla ja Nokianvirralla. Toiminta on hieman kaakaopyhäkoulutyyppinen, jossa on tarjolla kahvia, kaakaota, teetä, hengellisiä nuorten lehtiä, gospel-musiikkia, seurakunnan työntekijä ja seinillä julisteita tulevista paikallisista ja valtakunnallisista nuorten tapahtumista. Koulut antoivat tilat ilmaiseksi käyttöömme.

1990—1992: Blues-passio. Tämä koostettiin pääosin varta vasten sävellettyihin ja sanoitettuihin lauluihin, joita tekivät Ali Kulhia, Samuli Rask, Kusti Vuorinen ja Seppo Vanhatalo. Mukana oli muutama olemassa oleva gospel-kappale. Nykyään blogistina ja mediapersoonana tunnettu Jussi Lähde laati videokollaasin ja käytti projektorille live-kameraa. Esitykseen kuului iso orkesteri, kuoro, koreografiaryhmä, valo-, video- ja äänitekniikka. Pianistina oli nuori Janne Tulkki, joka oli ollut musiikkirippikoulussani. Blues-passio oli Nokian seurakunnan nuorisotyöltä ja minulta pyydetty tilaustyö Kirkon nuorisopäiville Tampereelle. Esityksiä oli Nokian, Tampereen ja Vantaan lisäksi Järvenpään Puistobluesin ja Porin Jazz-juhlien yhteydessä. Useimmista passioiden esityksistä maksettiin Nokian seurakunnalle tuhansia markkoja.

1989—1991: Viaton Veri -gospelpassio. Tämä koostettiin olemassa olevien gospel-kappaleiden pohjalta noin 30 nuoren voimin. Passiota esitettiin Nokian kirkon lisäksi muun muassa Hyvinkäällä ja Helsingissä.

Vuodesta 1989 alkaen isoskoulutus muutettiin kolmivuotiseksi, jossa joka vuoden jälkeen pääsi eritasoisiin tehtäviin rippikoululeireillä. Eri vuosikurssit osallistuivat toistensa kouluttamiseen. Tuloksena isosten määrä nousi nopeasti kuudesta isosesta yli sataan. Isoskoulutukseen liitettiin vuodesta 1992 alkaen yhteisiä koulutusleirejä virolaisseurakuntien ja Tukholman suomalaisen seurakunnan nuorisotoimien kanssa sikäläisissä tiloissa.

Viialassa ja Akaassa

2014— Aloitin Viialassa toimintakuukausien aikana kerran kuussa pidettävän soppakirkon (on hygieniapassi!). Idean sain Uppsalan Kaupunkilähetyksen toiminnasta. Kirkonmenojen jälkeen on kaikille tarjolla hyvää soppaa ja samalla ihmiset voivat tutustua toisiinsa. Diakonissa voi viikolla kertoa ihmisille tulevan sunnuntain tarjoilusta.

2013— Aloitin tänä keväänä aikuisten kitarakoulun. Moni on valitellut, ettei nuorena saanut kitaransoiton opetusta. Aloitimme kitaran alkeet tuttujen gospel- ja muiden hengellisten laulujen säestämisellä.

2010— Kokosin akaalaisista mainion porukan kokeilemaan omaa versiota Pekka Simojoen kehittämästä Majataloillasta. Mahtavat seurakuntalaisemme alkoivat järjestää kanssani kerran kuussa Viialan kirkossa “Entisten nuorten majataloiltoja“. Maata Näkyvissä-gospelfestareiden puuhamies Juha Heinosella on hyvät yhteydet moniin huippuesiintyjiin. Hänen lisäkseen muihinkin hommiin, kuten keittiöön, julisteita tekemään, muusikoksi kuin esirukoilijoiksi on löytynyt hyviä tyyppejä. Soitan itsekin iltojen bändissä bassoja. Iltoihin on perheellisten helppo tulla, sillä niissä lapsille mm. pyhäkoulu ja varhaisnuorillekin omaa ohjelmaa. Hyvät tarjoilut pitävät nälän loitolla kaikilta.

2010 Akaan seurakunnan kirkollisvaalien yhteydessä toimin vaalilautakunnan sihteerinä. Sain idean henkilökohtaisen vaalikirjeen postittamisesta ehdokkaiden talkootyönä. Ehdokkaat innostuivat ja imuroin elektronisesta ehdokasluettelosta nimi- ja osoitetiedot kirjeisiin vaihtamalla niiden tiedostomuotoa. Näin jokainen sai tiedon vaalin toimittamisesta ja ehdokaslistoista suoraan kotiin henkilökohtaisesti nimikoidulla kirjeellä. Vaalin ehdokkaat taittelivat ja kuorittivat noin 10.500 kirjettä yhteisissä talkoissa. Äänestysprosentti nousi roimasti edellisisä vaaleista.

2005— Yhteinen pöytä -toiminta. Viialassa oli työttömien ruokailu tyrehtynyt aiempina vuosina. Aloitin diakonissa Marjut Kuusijoensuu-Prusin ja Viialan Työttömät ry:n toiminnanjohtaja Timo Valtosen kanssa kehittämään toiminnallista kohtaamispaikkaa, joka ei leimaisi ihmisiä työttömiksi, asunnottomiksi eikä vanhuksiksi.
Aluksi etsittiin vapaaehtoisia, jotka haluaisivat olla keittiössä laittamassa ruokaa emännän kanssa. Heille annettiin hygieniapassi-koulutus, jolla on myös mahdollista päästä töihin elintarvikealalle. Tämä on yleensä kallis hankkia itse, eikä koulutusta ole edes lähiseudulla. Tämä kohotti monien ihmisten elämänlaatua ja omanarvontuntoa. Toimintamalli on levinnyt muihinkin seurakuntiin.

2005—2009 Nuorten perheiden Israelin-matkaprojekti. Pyhäkoulutyön ja yhteiskunnallisen työn yhteinen monivuotinen hanke, johon kuului nokialaisen mallin mukaan runsaasti talkoita ja muita tilaisuuksia. Itse matka oli kevättalvella 2009. Uutena lisänä tähän liittyen pidetiin konsertteja kevääseen 2010 asti. Työskentelin hankkeessa vapaaehtoistyöntekijänä virkavapauksieni ajan.

2004—2005 Ristin Tie Viialassa. Tämä hanke oli samantyyppinen kuin Ristin Tiet Nokialla. Paikallisten koulujen musiikinopettajalla Leena Nikanderilla oli vahva rock- ja gospeltausta. Hänen kanssaan ryhdyin kokoamaan viialaisista muusikoista ja nuorista Ristin Tien toteuttajia sekä esityksen rakennetta. Teräsbetoni-yhtyeen Jakke Ahola, loistava laulaja ja muusikko, esiintyi ja antoi parastaan Harri Marstion, Ari Jalokinoksen ja monien muiden kanssa. Itse soitin bassoa ja kitaraa, tapani mukaan. Kirkko oli tupaten täynnä liikuttuneita seurakuntalaisia!

2004—2006 Kirkkovene-hanke Viialassa. Vaneritehtaan lopettaessa ja jättäessä pari sataa viialaista työttömäksi, Ryhdyin kirkkovaltuuston puheenjohtaja Eino Mantelan kanssa välittömästi joulukuussa 2004 järjestämään toimintaa vaneritehtaan väelle. UPM Kymmene saatiin suostumaan rahoittamaan kirkkovene-projektiin veneenrakennuksen opettajan palkkauksen, kaikki materiaalit, työtilat ja laitteet. Kirkkovene "Vilas" ja sille sopiva traileri valmistuivat 2.594 talkootyötunnin jälkeen kesäkuussa 2006. Veneen siunaamiseen ja vesillelaskuun osallistui yli 200 henkeä vaneritehtaan pihalla ja rannassa. Kirkkovene tehtiin Viialan seurakunnan omaisuudeksi ja sen käyttöön. Toiminta jatkuu soututoimintana.